| Uutinen

Muutoksia ja vahvistuksia Aikolonin henkilöstössä


Koronauutisten täyteinen vuosi alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin, ja on aika suunnata katseet tulevaisuuteen.

Me Aikolonilla olemme tähän valmistautuneet jo hyvän aikaa vahvistamalla ja uudelleen organisoimalla henkilöstöämme.

Itse asiassa teemme tätä edelleen, ja avoinna olevat positiot löytyvät urasivustoltamme.

Tähän mennessä uudet paikkansa liiketoiminnan kehityksessä ovat löytäneet aikaisempi varaston tiiminvetäjä Ossi Pietilä, sekä tuotannon kehitysinsinöörinä toiminut Tuomas Moilanen.

Tuomas vetää uutta kehitykseen kuuluvaa tiimiä, johon lukeutuvat sekä Ossi, että uutena Aikolonille tulleet Sante Ahonen ja Miikka Kurunlahti.

Tuotannon kehitysinsinööriksi on tullut Lauri Ailinpieti.

Uutta oppimaan on tullut myös Janne Juntunen, joka sijaistaa työnjohtajana Kreeta Pellikkaa vanhenpainvapaan ajan, sekä Petri Määttä, jonka tehtävänä on vastata hankintatoimesta.

Vantaan yksikössämme koneistusta/suunnittelua vahvistavat Rami Pohjolainen ja Jari Vuorinen, sekä Oulun koneistajaksi tullut Jami Karjalainen.

Laulun sanoin kaiken takana ovat naiset, eli uudessa tehtävässä talous-ja henkilöstöpäällikkönä aloittanut Paula Häkkilä, joka toimi aiemmin Business Controllerina, sekä tämänkin uutisen julkaisusta vastannut Pirjo Bovellán, joka toimii markkinointitiimin vetäjänä.

Lisätietoja avoinna olevista tehtävistä saa Henkilöstöpäälliköltä; Paula Häkkilä. p.044 728 5018.