| Uutinen

Haemme vakituiseen työsuhteeseen laatuspesialistia


Olemme suomalainen voimakkaasti kasvava perheyritys. Olemme erikoistuneet muovienmateriaalien koneistuksiin, lämpömuovaukseen sekä vaativiin kokoonpanoihin. Meillä on toimialamme monipuolisimmat muovien työstöpalvelut. Muovien tukkukauppa on myös vahvasti kasvava osa liiketoimintaamme. Kehitämme ja automatisoimme tuotantoamme jatkuvasti palvellaksemme asiakkaitamme kilpailukykyisemmin ja tehokkaammin teollisuudessa, rakentamisessa ja kaupan alalla koko Suomessa.

Nykyisen laatuspesialistimme siirtyessä yhtiössämme muihin tehtäviin haemme uutta laadun ammattilaista.

Työsi pääsisältö on vastata Suomen laatujärjestelmän monipuolisista ylläpitotehtävistä ja auditointien järjestämisestä. Sinulla on laaja verkosto, jossa toimit keskeisessä roolissa laatuasioiden tiimoilta: asiakkaat, toimittajat ja oma organisaatio.Päätoimipaikkasi sijaitsee Oulussa, ja Vantaan toimipisteessämme käyt tarpeen mukaan.

Olennainen osa työtäsi on nopea reagointi mahdollisiin poikkeamiin. Vastaat lisäksi laadunhallinnan jatkuvasta ja systemaattisesta kehittämisestä ja huolehdit laatujärjestelmään kerättävän dokumentaation ajantasaisuudesta ja laatutiedostojen käytettävyydestä. Tuotat selkeitä ohjeita ja raportteja.

Odotamme sinulta soveltuvaa koulutusta (DI/insinööri) ja käytännön kokemusta laatuvastaavan tehtävistä. Olet oma-aloitteinen, aktiivinen verkottuja ja kykenet pitkäjänteiseen, hyvään yhteistyöhön laajan verkostosi kanssa. Olet kouluttautunut laatu- ja Lean-ajattelussa ja tottunut kommunikoimaan sujuvasti suomeksi ja englanniksi.

Tarjoamme työtä, jossa pääset kehittymään ja haastamaan itseäsi.


Hae rohkeasti tehtävään ja jätä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV 31.1.2018 mennessä.

Tuija Hahtonen

Henkilöstöjohtaja

Aikolon Oy

Sähköpostiosoite näytetään, kun sallit JavaScriptin selaimesi asetuksista.

044 728 5110

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä »

Jätä yhteystietosi niin olemme pikimmiten yhteydessä.